sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Kevätpäivä.

Käytiin kakaran kanssa vähän kävelyllä ku aurinko paistoi niin kauniisti! Pääsi Eeviskin vähän itsekseen kipittelemään.








Nyt kahvinkeittoon. Sen jälkeen ipana unille.




torstai 21. maaliskuuta 2013

Valio Onni

Vähän erilaista postausta tällä kertaa. Oon ollut tässä puolisen vuotta Buzzadorina, mikä tarkoittaa sitä, että välillä pääsee erilaisiin kampanjoihin mukaan testailemaan tuotteita. Tällä hetkellä testaillaan Eeviksen kanssa Valion Onni puuroja. Vellejäkin on tarjolla mutta ne ei taida olla enää meidän juttu.

Olin vähän skeptinen puurojen suhteen, koska tuo mun rakas lapseni on välillä vähän kranttu. Syö kyllä hyvin mutta esimerkiksi puuron sekaan ei missään nimessä saa sotkea mitään marjoja tai hilloja. Puuroja oli viittä erilaista: Neljän viljan puuro, omena, puolukka, vadelma ja vadelma-mustikka. Yllättävän hyvin ne maistui vaikka mä vähän odottelin irvistyksiä...

Meille on muutenkin tuttu merkki, korvikkeita käytin silloin tällöin kun Eevis oli pienempi. Nää oli kyllä odotettu juttu, ei taida mikään muu lastenpuuro/velli olla kotimainen. Tykkään!







































Kuten kuvista näkyy, meillä vähän harjoitellaan syömistä. Välillä ei saa syöttää ollenkaan vaan pitää ensin saada vähän sotkea oman lautasen ja lusikan kanssa. Mutta siitä se lähtee.

Tänään oli niin ihana kevätpäivä! Käytiin kaverin ja hänen poikansa kanssa pitkällä vaunulenkillä. Jos tässä mielikin piristyisi pikkuisen. Toukokuussa palailen kokopäiväisesti töihin, saatiin Eevikselle päivähoitopaikka. Hui! Kyllä äitiä alkaa jännittää.